Jääkukkasia

Kaapuni valkea maahan laskeutuu,
pakkasen hengitys ikkunaan kasautuu.
Hiljaisuus lumen päälle taintuu,
kylmän kutsu taivaalle kaartuu.

Terälehdet hopeiset hohtavat aamun valossa,
hetken hauraus piilee pakkasen talossa.
Kylmän kosketus polttavassa kourassa,
hetken kauneus elää elämän ahjossa.

Yksin kukka kertoi jäistä tarinaa,
kaipuun kahleiden suurta kapinaa.
Toivon säde toi uskon havinaa,
pienten henkäysten kilisevää kahinaa.

Aamun kirkkaus ikkunaan kurkistaa,
huurteinen nuppu hiljaa kulmiaan pullistaa.
Pakkasen pojan sivellin hetken loistaa,
auringon hymy sen kohta poistaa.

Jäinen muisto sydämeen tarttui,
veitsi viiltoja piirsi sinne, minne sattui.
Jääkukan elo hiljalleen talttui,
lasin pintaan, kun lämpö juuttui.

Ikkuna hetkeksi valon edessä huurtui,
lasinen ruutu sameaksi turtui.
Kimmeltävä pisara vierien poistui,
jäinen vana päivää kohti haihtui.