En polvistunut, vaikka valtaistuin oli kylmä. Olin kivi. Olin hiljaisuus. Veistetty otteeni ei livennyt. En kantanut kruunua, en soihtua, en jumalien vaatimuksia. Silti jokainen hengenvetoni lausui nimeäni.
Istuin hiljaisuudessa yksin. Kukaan ei noussut, kun kävelin ohi. Hiljaisuus oli valtaani, kun kuolemani taipui minussa. En nostanut terääni itseeni. En koskettanut taivaan lakia. Silti kuolemani palaa siihen mitä näin.
En kuollut. Nyt kävellen pois. Istun hiljaa paikoillani, mutta kukaan ei noussut, kun kävelin heidän ohi. Hiljaisuus on valtaani, ja kuolemani koskettaa minua.
Hän ei sanonut mitään, mutta kaikki kuuntelivat hiljaisuutta. Hän ei noussut, mutta hän istui kanssani ja katseli tyynesti minua.
Minä olin kuolema. Istuin hiljaa yksin valtaistuimellani ja katselin hiljaa itseäni.