Kylmyyden sylissä
Polkuni oli liukas, mutta en tohtinut kaatua.
Tunsin vajoavani läpi pakkasen ja kirpeän kuuran.
He syöksivät minut alas, piennarta pitkin.
Mutta tiesin hinnan, minkä maksaisin kaikesta.
En kuule huutoa, ei ääntä korviini kohoa.
Vain kuivaa ilmaa, ja kivet vierelläni rapisevat.
Taivas ylläni hiljeni.
Minä kuljin yksin, vain varjoni seurana.
Taivas avautui edessäni reveten.
Minä kuljin hiljaa ikuisuutta kuunnellen.
Kukaan ei äännähtänyt tai viereeni astunut.
Mutta varjot takanani, minua seuraavat.
En tunne jumaluutta lähelläni.
Ei näy kättä ojennettua.
Vain tumma syvyys sisälläni.
Omat epäilykseni edessäni.
Pimeydessäni vaellan,
kun harsot puhkeavat kukkaan.
Hiljaisuus kaikuu sisälläni.
Liekin lämpö leiskuu veressäni.
Taivas avautui ylläni,
kun hiljaa kuljin eteenpäin.
Sanat katosivat sarastaessa,
ja varjoistani näin ikuisuuden rajat.
Kylmyyden kupeesta nousi polkuni.
Hengitykseni se salpasi.
Astuin askeleen kylmyyden valtakuntaan.
Hyväksyin johdatukseni kohti jäistä syliä.
En rakentanut eteeni muuria.
En vaatinut avainta taivaan.
Jokainen hengitys oli sieluni askel.
Kumarruin ja tartuin elämän kylmyyteen.