Kirjoittamisen vaikeus ja valinta

Miksi nämä kirjaimet naputellaan näiden näppäimien läpi?
Minä otan juomaksi kirjallista vettä tästä muovisesta pullosta,
jossa vedenpinta on kerroksia kuin pehmeä kuono.

Miksi hän nostaa päätään,
kuuleeko hän jotain tekstieni alla?
Kyydissä on hänellä neljällä totuudesta vietyä ohutta ajatusta,
hän naputtaa ja pillittää korviaan sormenpäideni alla.

Hetken hiljaisuus – tämä sana kahisee myös kirjoittamallani sivulla
ja jakaa polkuja, haaroja,
jotka ovat lähtöisin näppäimistöltä.

Odottaa hän hetkeä ja hyökkää tyhjälle sivulle,
miettii ja puntaroi ovatko kirjaimet huonoja.
Onko lauseiden kytkökset tarpeeksi alisteisia,
sekä vetäviä lukijalle.
Ne eivät koskaan anna hänen paeta tältä sivulta.

Jokainen lyönti on määrä sanojen metsästäjiä,
jotka on varustettu siristelevillä silmillä ja
parveilevilla ajatuksilla valmiina kohtaamaan tarinan sankaripeuran,
tähtäämään aseensa siihen ja…

Ne unohtavat,
että se mitä he lukevat täällä ei ole oikeaa elämää.
Täällä elää muut lait,
joita näppäimistöltä laitetaan.

Silmänräpäys kestää niin kauan kuin kirjoitetaan.
Tarina jakaantuu, jos niin halutaan.
Se laitetaan pieniin ikuisuuksiin joka on täynnä luoteja,
jotka pysähtyivät kesken lennon.
Mitään ei tapahdu, jos sitä ei kirjoiteta.
Ilman kirjoittajan siunausta ei lehti pudonnut puusta tai
yksikään ruohonkorsi ei taipunut tuon pienen sarkaimen alla.

Onko tämä se maailma,
missä hallitsen ehdottomasti elämän kohtaloa?
Taivutan tapahtuvaa aikaa,
jonka liitän kirjainketjuihin tälle valkoiselle sivulle?
Olenko tyhjän paperin hallitsija, maailmojen kuningatar,
jota tarinan henkilöt kumartavat?

Vai olenko vain ajatusteni ja olettamusteni vanki,
jolta puuttuvat päämäärä, hahmo ja juoni.
Onko sitenkin vain sormieni alla kirjaimet,
jossa lukee…

sinulle rakkaudella Metafiktiosi.