Kaipuu kadonneeseen
Tammikuun pakkasaamuna katseeni taivasta kohti kohoaa.
Tiiliskivi käteeni tarttuu,
ei se irtoa siitä ollenkaan.
Sormiani palelee,
tahdon jo pois,
niin kaikki hyvin olla vois.
Muisto kuuman basalttikiven kirvelee kämmenilläni.
Sen karhea pinta,
pyörii jo hyppysissäni.
Tumma kohmettunut laava,
kosketus on kova,
niin kaikki hyvin olla vois.
Helmikuussa katselen varpaita kylmenneitä.
En tunne enää niitä,
ja se kaivaa mieltäni.
Maa tuntui joskus niin tutulta,
pehmeän turvalliselta,
ehkä kaikki viel hyvin olla vois.