Hiljaisuuden kylä

Kävelin syksyisellä hiekkatiellä,
pakkasaamun kuura puri hentoista siellä.
Auralla oli vaot käännetty maan,
sänkipelto lepäsi tuhkassaan.
Aurinko laski taivaan rantaan,
valo jäi kiinni ruskan kantaan.
Linnut kesän jo lensivät pois,
jäi vain ajan hiljaisuus, joka tuonen tois.
Purossa vesi hiljaa liplattaen soi,
vesimyyrä varjoihin jo katseen loi.
Rekut ne juostessa haistoivat maan,
kuoleman tuoksun tuolloin syksystä saan.
Kaupungin kiire se kutsui vaan,
tahtonut en palata sinne milloinkaan.
Kanto se pyysi istahda tähän viereen haan,
lapsuuden kylään hiljaisen maan.