Aika

On hänellä hiukset kuin sateen jäljiltä oleva kallion pinta.
On hänellä silmät kirkkaat kuin öinen taivas kuutamolla.
Istuu hän hiljaa tuolissaan ja kuuntelee.
Katselee ja kuuntelee.
Kuunteleeko hän kuluvaa aikaa?
Katse ei harhaile.
Se on kiinnittynyt suureen kaappikelloon, joka raksuttaa ikuista aikaa.
Tik, tak, tik tak.
Hiljaa kello äännehtii.
On kellotaulussa viisareita kaksi,
ei kumpikaan tee itseään toista paremmaksi.
Viisarit ovat ylhäällä, ja toisiaan hyvin lähellä.
Pidempi niistä on enää viittä vaille tasan.
Aika on pysähtynyt kuin unessa olisin ja muistot menneistä esiin ropisi.
Tik, tak, tik tak.
Hiljaa kello kiirehtii.
Tik, tik
ja viimein kello hiljaa on.