Vanha nainen nurkassa huolissaan

Kuva: Tampereen taidemuseon HYPER -näyttely, 2024

Marc Siljanin teos: Nurkassa, 2011

Tahdon juosta karkuun tuskaani,

ja tuo tuska peittää minut ruskaani.

Tuntojeni paine painaa minut maahan,

ja armoa anella kai saahan. 

Rutistaen, viskoen, kiskoen, 

tunnen toisten sanat ilkeät piskoen. 

Istun tässä kadulla itkien,

ja yritän samalla ajatella rikkaruohoa päästäni kitkien. 

Imee maailma minusta kaiken ilon, 

kun vanhenen ja samalla ihoani telon. 

Kasvoni kuihtuu uomaksi, 

ja ei minusta ole sen jälkeen kenellekään kuomaksi. 

Tuntojeni tuska vain paisuu,

ja olemukseni muille maistuu. 

On hetki nyt tämän,

ja päätän elämäni rämän. 

Otan veitsen terävän ja uljaan,  

ja painan sen ranteeseeni kurjaan. 

Tunnen lämmön, joka on oma. 

Punainen vereni on soma. 

Kylmyys hyväilee sieluani, 

ja outo ääni koristelee nieluani. 

Suljen silmäni raskaat,

ja kuulen korvissani äänet … kaskaat. 

Kävelen kohti uutta taloa,

ja menetän samalla omaa valoa. 

Avaan raskaan oven talosta siimeksen. 

Vedän henkäyksen lämpimän … viimeisen.