Mitä kaikkea pitää pakata, kun matkustaa kylpylään…
(Tarinan aloitusmusiikki)
(Pinkkitassun yksiö, vaatteiden kahinaa, matkalaukun vetoketjun edestakaista ääntä. Pinkkitassun tuhahduksia ja epätoivoisia ulvahduksia.)
Kertoja:
Kissalan kerrostalossa oli harvoin näin paljon vilskettä. Pinkkitassu oli päättänyt aloittaa pakkaamisen hyvissä ajoin, mutta pian koko talo oli täynnä hermostuneiden kissojen sähellystä ja tippuilevien tavaroiden ääniä.
Pinkkitassu (itsekseen mumisten):
Uikkarit, suihkumyssy, kirja…
Onkohan tämä mekko liian juhlava kylpylään?
(Epämääräistä yninää.)
Ja missä ihmeessä mun aurinkolasit ovat?
(Oven takaa kuuluu kolinaa ja Paplarimummoliinin huhuileva ääni.)
Paplarimummoliini:
(Huutaa oven raosta kerrostalon käytävä kaikuu samalla kumisten.)
Pinkkitassu, onko sinulla ylimääräistä hammastahnaa?
Minun putkiloni on kadonnut, ja Mourumaire väittää, että se on hänen laukussaan!
Se ei voi olla. Se oli juuri minun kädessäni, kun tulin Mourumairen luota.
Pinkkitassu (naurahtaa lämpimästi ja puistaa päätään, kahisee):
Voit tulla hakemaan minulta sitten kylpylässä!
Otan aina varaputkilon mukaan!
(Paplarimummoliini ryntää takaisin sisään asuntoonsa, laukku on auki, tavarat pursuavat sieltä ulos.)
Paplarimummoliini (huohottaen):
Minä en löydä nitrojani mistään!
Mourumaire, oletko sinä taas siirtänyt lääkkeet minun käsilaukustani omaasi?
(Mourumaire ilmestyy Paplarimummoliinin ovelle, silmälasit vinossa, kädessä villasukat ja lääkepurkki.)
Mourumaire (toruen):
Voi sinä vanha höppänä, sinä jätit nitrosi tänne keittiösi pöydälle…
Paplarimummoliini (touhottaen):
Enkä jättänyt. Itse olet vanha…
Mourumaire (toruen):
Ja nuo villasukatkin ovat minun, ei sinun!
Paplarimummoliini (vilpillisellä, kieltävällä äänellä):
Eihän, mehän ostimme samanlaiset siltä nuorelta, nätiltä pojalta, joka niin miellyttävästi kauppasi niitä…
Mourumaire (tuhahtaen ja loukkaantuneella äänellä):
Muistatko viime reissulla, kun sinun piti niin vimmatusti käydä vaihtamassa nuo riivatun sukat?
(Tuhahtaa.)
Sillä nuorella, nätillä pojalla, kun sukka niin puristi sinun vaivaisenluita tassuissasi, että koko hotelli sai kuulla siitä.
Kertoja:
Mourumaire tuijottaa närkästyneenä Paplarimummoliinia tassut puuskassa. Hänen viiksensä ovat kähertyneet kiukusta kiemuralle, ja häntä viskaa edestakaisin keittiöpöydän vieressä kuin kiukkuinen pölyhuiska.
Paplarimummoliini (puolustautuu):
Minä vain lainasin, kun omat olivat niin märät!
Kertoja:
Papalarimummoliini katsoo ystäväänsä kuin pikkuinen kerubi ja räpytteli teennäisesti silmiään.
(Mourumaire tuhahtaa huvittuneesti.)
Mourumaire tuhahtaa ja kääntyy katsomaan pöydällä lojuvia lääkkeitä.
Paplarimummoliini (aloittaa varovaisesti):
Mutta nyt pitää löytää kaikki lääkkeet, ettei sydän pamppaile liikaa matkalla. Sitä, kun ei koskaan tiedä, mitä noissa paikoissa tapahtuu.
(Paplarimummoliini naurahtaa veitikkamaisesti.)
Kertoja:
Naapurit kurkistelevat ovista ja taivastelevat, käytävässä kuuluvia tassujen töminää ja laukkujen kolinaa.
(Taustalta kuuluu muissa asunoissa asuvien kissojen taivastelua ja voivottelua melusta, sekä kiukkuista jupinaa.)
Kertoja:
Kerrostalon ovet olivat auki, ja kissojen tavarat vaihtoivat omistajaa nopeammin kuin kukaan ehti laskea. Joku naapureista huokaisi syvään, kun Paplarimummoliini ja Mourumaire ravasivat asunnosta toiseen etsimässä matkatavaroitaan tai ihmetellen, mitä kaikkea heidän pitäisi ottaa mukaansa.
Naapuri (mouruaa ärtyneenä):
Voisitteko pitää vähän hiljempaa ääntä? Tämmöinen touhotus on ennen kuulumatonta!
Pinkkitassu (anteeksipyytävästi):
Anteeksi hirveästi rouva. Meillä on vähän matkakuumetta, mutta lupaan, että kohta tilanne rauhoittuu, kunhan pääsemme lähtemään!
Mourumaire (hyväntuulisena):
Älä tuosta hapannaamasta välitä. Se työntää aina nenänsä joka paikkaa.
Pinkkitassu (anteeksipyytävästi):
Anteeksi kaikille.
Mourumaire (hyväntuulisena):
Äläkä sinä tyttö siinä pyytele koko kaupungilta.
Kohta ollaan kylpylässä ja kaikki tämä kurjuus unohtuu paitsi, jos tuo karvatassu unohtaa taas lääkkeensä!
Paplarimummoliini (anteeksipyytävällä äänellä):
En minä mitään unohda.
(Mumisten.)
Itse unohdat.
(Kaivamisen ääntä.)
Mihin minä laitoin sen matkalipun…
Kertoja:
Koko kerrostalo tuntui hetken kuin isolta sekatavarakaupalta, jonka ovet olivat sepposen selällään. No vähän joka suuntaan. Tavarat ja naurut kulkivat vapaasti läpi kerrosten, ja matkalle lähtijöiden touhut saivat muut asukkaat pyörittelemään epätoivoisena silmiään ja pitelemään tassuillaan korvista kiinni.
Kuunnelman jaksot: