Sininen lady ilmestyy
Apotti Sakaria oli kirjoittanut kirjeen munkkien löydöstä Maria Infinitystonelle. Maria oli pakannut heti laukkunsa ja matkustanut Turun Birgittalaisluostariin. Apotti oli saanut vain epämääräisen viestin yksityiseen sähköpostiinsa, että tutkijan piti käydä ensiksi tarkistamassa eräs asia Suomesta. Tämä tieto hämmensi veljeskuntaa. Marian viesti oli saanut muutkin veljet auttamaan loppujen kääröjen puhdistamisessa. Uutta johtolankaa ei kuitenkaan löydetty, mutta urakka saatiin tehtyä ja odottava ilmapiiri laskeutui luostarin ylle.
Isä Sakaria oli tapansa mukaan lukemassa hänelle saapuneita kirjeitä, kun puhelin soi huoneessa.
– Benedictus-luostarissa, vastasi Sakaria ja kuunteli, mitä soittaja kertoi hänelle.
– Kyllä… Teille järjestetään huone vierastiloistamme, jotta voitte saavuttuanne levähtää täällä. Kiitos, odotamme innolla teidän tapaamistanne. Kuulemiin.
Apotti valitsi puhelimestaan luostarin sisäisen numeron keittiölle ja antoi sen soida.
– Veli Adam, saamme vieraan. Voisitteko järjestää yhden vierashuoneistamme valmiiksi, pyysi isä Sakaria.
– Kiitokset sinulle veli ja huolehdithan, että hänelle tarjoillaan päivälllinen.
Isä sulki puhelimen ja katsoi metallista laatikkoa pöydällään.
– Aikamoisen sählingin sinä pieni mysteerimme meille järjestit.
– Oletkohan sinä pahempi kuin ensimmäisen vuoden postulantit, apotti jutteli kupariselle rasialle, joka oli jo tottunut kuuntelemaan hiljaisena rupatteluja.
Hetken kuluttua taksi saapui luostarin pihaan ja takapenkiltä nousi pieni, hoikka, nuori nainen, joka kantoi käsissään punaista reppua, sekä harmaan väristä läppärilaukkua. Nainen asteli määrätietoisesti yhdelle luostarin sivuovista ja astui sisään.
Munkki Peter tuli juuri ulos kammiostaan ja katsoi tyrmistyneenä suu auki tutkijaa. Veli Timotei oli lähtenyt tekemään tehtäviään ja huomasi veljensä järkyttyneen ilmeen.
– Olettaisin, että olette Maria Infinitystone. Tervetuloa… Mutta neiti, vierashuoneet ovat tuolla toisella puolella luostaria. Olettaisin, että veli Adam odottaa teitä siellä, sanoi munkki Timotei häkeltyneenä.
– Täältä pääsee nopeammin teidän arkistoihinne. Haluan nähdä heti alkuperäisen käärön, sanoi tutkija tiukasti veljelle.
Timotei lähti kohteliaasti viemään Mariaa alakerran tiloihin. Peter oli vieläkin järkyttynyt ja käveli rivakasti kertomaan tapahtuneesta apotille.
Kun tieto vieraan saapumisesta levisi luostarissa, alkoi veljiä saapua kellarikerrokseen seuraamaan Marian tutkimuksia. Veli Timotei toi arkistolaatikon kivihyllyltä Marian eteen ja tutkija otti repustaan valkoiset hanskat käteensä. Hän avasi varovaisesti suojakankaita käärön ympäriltä ja otti reppunsa sivutaskusta pienen pyöreän lampun. Hän painoi peukalollaan katkaisijaa ja lamppu alkoi loistamaan haaleaa sinistä kirkasta valoa. Tutkija liikutti varovaisesti valoa käärön pintaa pitkin ja antoi sen liikkua paperikuidun myötäisesti.
– Ota noista toisista reunoista kiinni, sanoi Maria Timoteille ja heitti samalla repustaan valkoiset hanskat miehelle.
Timotei puki hanskat ja alkoi avustamaan tutkijaa.
– Tuossa, näetkö, tuossa! Maagikko kutsuu sinistä ladya. Näetkö! Maria sanoi kiihtyneellä äänellä ja kuljetti valoa punaisen miehen ja siniviittaisen naisen välillä. Pergamentin pintaan heijastui sinertävä naishahmo, jolle oli piirretty hopeinen risti kaulaan.
Timotei ja muut munkit seurasivat katseellaan Marian käden liikkeitä.
– Me emme huomanneet tuota toista hahmoa ollenkaan. Ei se näkynyt siinä skannatussa kuvassa, sanoi noviisi ihmetellen.
– Ettette olisi voineetkaan. Tällä lampulla on eri aallonpituus ja se näyttää vain nämä siniset merkinnät. Teillä oli tyypilliset punaisen värin skannerit, jotka löytävät vain punaisetmerkinnät lian joukosta, sanoi Maria yleisölleen.
– Onko mahdollista, että olemme ohittaneet osan vihjeistä, munkki Peter puuttui keskusteluun.
– Se on aivan mahdollista, vastasi Maria ja jatkoi.
– Te löysitte näistä materiaaleista paljon johtolankoja muille tutkijoille. Minua taas kiinnostaa tämä teidän pikkumysteerinne.
Maria ei voinut olla hymyilemättä tosikolle munkille, joka oli selvästi paikan kurinpitäjä. Hän viittoi noviisia pitämään lamppua paikoillaan ja otti puhelimellaan kuvan marginaalin kirjoituksesta.
– Neiti, apottimme haluaa tavata teidät, sanoi veli Peter.
Maria laski varovaisesti käärrön laatikkoon. Julius otti muovilaatikon syliinsä ja kantoi sen hyllylle muiden kääröjen joukkoon.
Maria lähti arkistotiloista pois ja suuntasi hallintotiloihin häntä avustanut munkki ja noviisi perässään. Maria tunsi tämän luostarin kuin omat taskunsa. Hän oli opiskeluaikoinaan opettellut kaikki katolisen kirkon luostarit ulkoa ja nyt siitä pänttäämisestä näytti olevan hyötyä tutkimukselle. Ajatus hymyilytti häntä ja toi mukavia muistikuvia opiskeluajoista yliopstolla.
Apotti Sakaria odotti pöytänsä takana nuoren tutkijan saapumista. Hän oli saanut rauhoitella, niin veli Peteriä kuin Adamia äskettäisistä tapahtumista. Isä ymmärsi, että neiti tutkija eli ulkopuolisessa maailmassa ja nuori neiti ei tainut tuntea luostarin käytänteitä.
Maria astui apotin työhuoneeseen. Hän käveli suoraan munkin eteen ja ojensi hänelle kätensä.
– Maria Infinitystone. Teillä on täällä hieno luostari ja olette pitäneet hyvää huolta tästä mahtavasta aarteesta.
– Yritämme parhaamme näin hankalina aikoina, sanoi isä ja kätteli nuorta tutkijaa.
– Kerropas nyt minulle kaikki, kehotti apotti isällisesti.
Teidän viestinne jälkeen muistin opiskeluajoiltani, että olin eräässä Birgittalaisluostarissa nähnyt viittauksen maagikosta. Lähdin heti sinne ja kerroin paikalliselle abbedissalle tietoni.
He olivat muutama vuosi sitten tehneet saman arkistojen siivoustyön kuin te nyt ja löytäneet sinisen ladyn eli ylipapittaren merkinnän kirjanpitonsa marginaalista. Kyseistä hahmoa tutki eräs tutkijakavereistani ja tutkimuksissaan hän löysi viittauksen punaiseen mieheen.
On erittäin mielenkiintoista, että teillä on kuparilaatikko, jossa ei näy ulkopuolella merkintöjä sisällöstä. Heillä on samankaltainen hopealaatikko, jonka pintaan on myös lyöty symmetrisiä kuvioita.
En tiedä vielä, että mitä nämä kuviot merkitsevät kokonaisuutta ajatellen.
– Tuohan kuulostaa mielenkiintoiselta. Emme ole tietääkseni olleet kyseisen naisluostarin kanssa missään tekemisissä, mutta silti meitä yhdistää nämä salaperäiset laatikot, mietti apotti ääneen ja katsoi tutkijaa.
– Olen samaa mieltä. Joku yhteys teillä on aikoinaan ollut tuohon haaraan. Pari vuotta sitten kävin lomalla Mont Saint-Michelin luostarissa ja löysin kuvaelmakirjoituksen neljästä vartijasta.
Maria odotti hetken, jotta hänen kuulijansa ehtisivät ymmärtämään, mitä hän oli juuri sanonut ääneen.
– Kirjoituksessa kerrottiin seikkaperäisesti tarinaa hallitsijattaresta, ylipapittaresta, narrista ja maagikosta. Nämä neljä hahmoa pitävät tarinan mukaan maailman rauhaa yllä. Jos joku näistä hahmoista ei ole olemassa, niin maailma romahtaa tai merkki tarkemmin tarkoittaa kuolemaa.
Maria piti taas tauon ennen kuin jatkoi kertomustaan.
– Teidän maagikkonne tehtävä on edustaa uusia alkuja eli harjoittaa niin sanotusti magiaa sen luomiseksi. Eikö tämä kuulostakin hurjalta ajatukselta katolisessa kirkossa? Kysyi Maria munkeilta ja jatkoi puhumista hiljaisuuden vallitessa huoneessa.
– Toisen luostarin ylipapitar eli sininen lady edustaa salaisuuksien ja mysteerien vartijaa. Tämä viittaus teidän kääröstänne ja laatikko oli jätetty jostain syystä nunnien huomaan.
Maria oli hetken hiljaa. Hän seurasi tarkasti katseellaan miehiä, jotka kuuntelivat keskittyneenä kertomusta ja välillä kurtistivat otsiansa.
– Minulta puutuu enää tiedot siitä, että minne ovat hallitsijatar ja narri sijoitettu, sanoi tutkija hitaasti.
– Teillä on aikamoinen haaste edessänne, sanoi munkki Timotei ja tuijotti mietteliäänä apotin pöydällä olevaa kapistusta.
– Niin on. Älkää muuten avatko tuota väkisin, ettei sisältö tuhoudu. Aikojen saatossa on aina ollut tutkijoita, jotka eivät jaksa odottaa. Nuo ovat aina poikkeuksetta niin hyvin suojattuja kyseisen ajan keinoilla, että väkisin avaaminen tuhoaa sisällön. Toivoisin ettette myisi sitä rahapulassanne keräilijöille. He eivät osaa arvostaa kulttuuriperintöä ja silloin me menetämme sen vuosikymmeniksi tai ikuisiksi ajoiksi.
– Tämäpä oli aikamoinen uutinen meille, sanoi isä Sakaria ja huokaisi syvään.
– Muistan, kun olin lapsena vanhempien kanssa Egyptissä. Siellä näin bussin ikkunasta joidenkin talojen seiniin hakattuna keskiaikaisia narrin kuvia, sanoi noviisi Julius ja katsoi isää ja Mariaa vuorotellen odottaen vastausta.
– Siis missä päin siellä, kysyi Maria.
– Se oli sellainen kahden päivän reissu pyramideille ja museoon. Käytiin pyramideilla ja sitten hotellihuone oli varattu Kairosta. Seuraavana päivänä oltiin museossa ja katseltiin muumioita. Se bussi ajeli molempina päivänä Kairon läpi, vastasi Julius.
– Muistatko yhtään missä päin näit ne? Voisikohan se liittyä koptilaisuuteen… tai johonkin muuhun, pohti Maria ääneen.
– En oikein muista, vastasi Julius ja jatkoi. Siitä on jo niin kauan ja olin silloin joku kuuden tai ehkä seitsemän ikäinen.
– Tuohan on mielenkiintoista. Silloin meillä voisi olla mahdollisuus löytää ne uudelleen, jos kukaan ei ole ehtinyt tuhota niitä, sanoi Maria ja vilkaisi rannekelloaan.
– Aah, kello on tosi paljon ja olen matkustanut koko päivän. Minulla on vielä paljon asioita hoidettavana ennen nukkumaan menoa, jatkoi Maria.
– Veli Adam on odottanut teitä saapuvaksi huoneeseenne ja hän taitaa olla oven toisella puolella, jotta saa päivän tehtävät valmiiksi, sanoi apotti Marialle hymyillen.
– Kiitos paljon isä. Te olette erittäin huomaavainen minua kohtaan, huokaisi Maria. Hän otti kantamuksensa lattialta käsiinsä ja lähti kävelemään ovea kohti.
Novellin muut luvut: