Metsäinen niitty

Oi sinä huurteinen kuu,  
joka katselet minua kolkoin silmin taivaalta. 
Tuijotuksesi on niin tuomitseva. 
Se saa maan vavahtelemaan allani.  
Se saa tuntemaan,  
kuinka suurten vesipatsaiden massat odottavat jännittyneenä ympärilläni 
odottaen tapahtuvaa.  

Kaikki on ympärilläni pysähtynyt
ja kuoleman pelko hiipinyt hiljaa
koskettaen minua.

Laitan käteni maahan,  
tunnen, 
kuinka muutun.  
Tunnen, 
kuinka äitimaa kirkuu tapahtuvaa kauheutta.  

Laitan toisen käteni maahan ja tunnen,
olen kuin pieni valkoinen metsäjänis ruskettuneella niityllä ilman suojaa.

En uskalla liikkua, tuskin hengittää.  
Sydämeni älä lyö.  
Keuhkoni älkää liikkuko.

Ja minä tunnen, 
kuinka löyhkäävän pedon hengitys ympyröi minua kuin nauravan isopovisen nartun raato.