Kirjoittajan matka kuin tarinan lanka

Polku alkaa aamun usvasta,

askel on epävarma mutta eteenpäin se vie.

Reppuun kätketty toiveet,

viritetyt unelmat ja kompassina vielä seikkailijan sydän,

sekä karttana rohkeus.

Aurinko murtaa kirjoittajan varjot,

se kultaa tien ääriviivat kuin langat.

Paljastaen kivet ja kuopat, sekä mutkat,

joissa mietimme tulevaa suuntaa.

Välillä juoksemme kevyesti tekstien välissä,

pysähdymme hengittämään,

törmäämme muukalaisiin ja löydämme ystäviä.

Virrat kutsuvat meitä seikkailun ylitykseen,

vuoret haastavat nousemaan hapuilevia polkuja.

Tuuli tarttuu tarinan purjeisiin,

kuljettaen sitä eteenpäin ulapalla.

On ilon hetkiä ja naurun helinää kuin kirkas keväinen vesi,

mutta myös surun sumuisia varjoja ja kyynelten hohtoa hämärässä.

Risteyksissä pysähdymme kysyen,

miten tiet kulkevat elämänkartalla?

Jokainen valinta piirtää uuden epäilyksen polun matkaajalle,

jokainen kokemus jättää raapivan jäljen pinnalle.

Vanha kertomus taakse jää ja samalla uusi avautuu kuin utuinen aamun kajastus.

Matkan varrella opimme, kasvamme ja löydämme itsestämme uusia sävyjä,

joita emme aikaisemmin tunteneet.

Ehkä tärkeintä ei olekaan määränpää vaan itse matka,

mikä todella meille merkitsee.

Jokainen kohtaaminen ja askel on osa tarinaa,

joka kulkee ajan mukana ja osittain polveilee.

Kun ilta laskeutuu kiemurtelevalle polulle, niin kirjoittajan reppu kevenee.

Muistot on jätetty,

naputeltu paperin pintaan.

Viimein tarina päättyy,

sen jäljet jäävät tuuleen.

Kertomus, se elää ja jatkaa kulkuaan,

kun sitä taas kerrotaan.